12. Kuulumisia

 Aika paljon on muuttunut siitä, kun viimeksi täällä olen kirjoitellut. Aktiiviseksi tätä touhua ei voi kutsua, mutta jonkinlaista uskollisuutta vanhoja perinteitä kohtaan löytyy. Eiköhän mennä suoraan asiaan!

Vimpula oli  aivan ihana lemmikki, jonka seurasta sain nauttia kolmen vuoden ajan. Tuona aikana  sain  kokea  paljon ylä- ja  alamäkiä. Muutimme Vimpulan kanssa Iisalmesta Kuopion yksiöön, ja elelimme siellä vuoden. Loppuvaiheilla Kuopio-elämänjaksoa paljastui, että pikkupoika oli kasvattanut itselleen kasvaimen. Sitähän minä en hyväksynyt - menetin jo Kurmelin hoitamattomalle syövälle. 

Lähdimme siis Espooseen leikkaukseen.  Meni hyvin, kasvain saatiin poistettua! Mötkis jäi toipumaan  Nummelaan, jossa hänestä pidettiin hyvää huolta. Minä palasin Kuopioon pakkaamaan, jonka jälkeen oli  aika suunnata muuttokuorma  Espooseen. Pystyin vihdoin tarjoamaan Vimpulalle asian, jonka lupasin jo hänet hankkiessani: oman kaksion, jossa vipeltää vapaana niin paljon kuin sielu sietää.

Vimppiksen leikkausarpi parani TODELLA hyvin! Katosi ajan  kanssa täysin karvoihin.

Vuosi kului, ja hyväksyin opiskelupaikan Aalto-yliopistosta elektroniikan ja sähkötekniikan diplomi-insinööriksi. Okei, ehkä yllättävää. Viimeksi kun kirjoitin, olin menossa eläinlääkikseen. Karu totuus on se, että olisin sinne päässyt ylioppilastodistuksella heittämällä sisään, mutta allergioiden takia oli pakko valita muu polku. Pelaamisen ja tekniikan merkitys omassa elämässä oli myös välivuosien aikana noussut erittäin paljon, ja haave teekkariuudesta sekä insinöörinurasta olivat nostaneet päätään. 

reipas tuore opiskelija

Fuksiviikko lähti hyvin käyntiin syksyllä 2023, mutta sai surkean lopetuksen. Torstaina kiidätettiin Vimpula päivystävälle eläinlääkäriasemalle, sillä hän ei jaksanut liikkua taikka syödä. Tietenkään siilituntevaa lääkäriä ei ollut paikalla, joten jätettiin hänet yön yli lämpökaappiin lisähapelle. 

Aamulla tein raskaan päätöksen hänen lopettamisesta ilman lisätutkimuksia. Kunto oli romahtanut niin nopeasti ja paljon, ja lääkäri totesi siilin olevan liian laiha, mikä viittaa pidempiaikaisempaan pahoinvointiin. Oli erittäin todennäköistä, että  syöpä oli uusiutunut ja levinnyt sisäpuolella. Ikävä mötkylää on kova, mutta valinta oli  varmasti oikea <3

Lepää rauhassa piikkipylly<3

Toistaiseksi elämä jatkuu eläimettömänä. Koulu ja cs vie paljon aikaa arjesta, enkä kykene tarjoamaan tarpeeksi rakkautta ja aikaa lemmikeille. Tulevaisuudessa haaveena hankkia joko pupuja tai rottia :3 Nyt tyydyn kuitenkin hoitamaan siskon kissaa Ninniä tarpeen vaatiessa. 

Ai niin - jos joku ei tiedä, mitä CS on: se on sellainen räiskintäpeli, josta satuin voittamaan pohjoismaisten naisten mestaruuden tuossa vuoden 2023 lopussa...

Näihin kuviin ja näihin tunnelmiin! PS: Joulukuussa tulee 10 vuotta ikää blogille. Jestas aika menee nopeaa.

11. Viimeiset hyvästit

Ensin surulliset uutiset:

Melli nukkui pois, ja meidän tarumme oravanomistajina sai päätöksensä. Suomen lain mukaan uusien maaoravien tuominen ja vanhojen kasvattaminen on nykypäivänä laitonta, joten uusia oravia tuskin koskaan tulemme huostaamme saamaan. 

 * 2014

† 30.11.2020

Ja seuraavaksi iloisemmat uutiset:

Päätimme kääntää uuden sivun eksoottisten eläinten kirjassamme, ja varasimme siilipoikasen! Luovutuspäivä on 19.12.2020, jolloin toivon mukaan haetaan pieni piikkipallero kotiin:) Nimeksi tulee Vimpula. Hänestä tulee ensimmäinen täysin minun oma lemmikkini, jonka tulevaisuudessa otan mukaani, kun opiskelupaikan saan eläinlääkiksestä. Sitä odotellessa!

10. Mellistä kesy?

Nyt kun Kurmelia ei ole ollut yli viiteen kuukauteen, on Mellistä tullut paljon rennompi. Se ei enää pelkää, että sen pähkinät varastetaan eikä tunne oloaan uhatuksi. Oikeastaan se on saanut paljon kurmelimaisia piirteitä, sillä se tulee iloisesti vastaan kutsuttaessa ja kiipeilee syliin. Orava on täysin erilainen mitä ennen!

Joulukuusi on kiva paikka :)

Välillä on toki surullista nähdä miten Melli muistuttaa päivä päivältä käytökseltään enem
män Kurmelia kuin sitä, mitä se ennen oli. Ikävä on edelleen pikkuprinssiä kova, vaikka kuolemasta on tosiaan jo melkein puoli vuotta.

Mellin tulevaisuus näyttää ainakin tällä hetkellä valoisalta ja ainoa uhkaava asia on se, että pienellä hulivilillä on paha tapa tippua pöydiltä yms. paikoista alas, sillä kiireisenä ei kerkeä katsoa mihin juoksee. Monet ovat kertoneet meille kuinka heidän tyttöoravansa ovat eläneet 13-15 -vuotiaiksi siinä missä poikaoravat ovat kuolleet jo 6 vuoden iässä. Ehkä Mellistäkin tulee tällainen 13-vuotias mummo jonain päivänä?

Neiti Utelias keskellä yötä rappusissa vastassa

9. Maukkaampia pähkinöitä nakruttamaan

* 2013
† 7.7.2018

Kurmelia ei viety lopetukseen. Sen sijaan lähdimme kuskaamaan oravaa Kuopioon, jossa oli vierailemassa virolainen eksoeläinlääkäri. (eksoottisten eläinten lääkäri) Kyseinen nainen oli asiantunteva ja osasi käsitellä Kurmelia juuri sen haluamalla tavalla. Se ultrattiin uudelleen sekä punnittiin viimeinkin vaa'alla. Lääkäri osasi saman tien ultrakuvasta sanoa, että siinä näkyvä alue on pelkästään kasvainta, eikä sen alta ollut havaittavissa sisäelimiä kasvaimen suuruuden vuoksi. Saimme ohjeiksi seurata oravan käyttäytymistä: kun syöminen lakkaa on syytä lopettaa orava.

Jatkoimme siis Kurmelin hoitamista ja pilalle hemmottelua. Orava pysyi hyvässä kunnossa ja jaksoi kipitellä sekä syödä. Kipulääkkeitä se sai kahdenlaisia, molempia kahdesti päivässä. Koska minä olen ainoa, joka osaa meidän perheessämme oravia käsitellä, olin minä vastuussa lääkkeiden antamisesta. Kun siis lähdimme parin päivän kesälomamatkalle Tuuriin ja sen jälkeen Jyväskylään, otimme Kurmelin reissulle mukaan. Kurmelin vointi oli jo alkanut hieman heikentyä niinä aikoina ja matkan aikana oli se niin huonossa kunnossa, ettei se halunnut tehdä mitään muuta kuin syödä ja nukkua sylissäni. Välillä se yritti liikkua, mutta ei se sitäkään paljoa jaksanut. Ikkunasta oli sen mielestä kivaa katsella vaihtuvia maisemia.

Vanha kuva Kurmelista keväältä 2015

Neljä viikkoa tämä Kurmelin "jatkoaika" sitten loppujen lopuksi kesti. Heti seuraavana päivänä reissun jälkeen Kurmelin hengitys ja yleiskunto alkoi heikentyä nopeasti. Orava söi todella vähän ja joi paljon aikaisempaan verrattuna eikä jaksanut ottaa kuin muutamia askeleita. Heräsin tuona aamuna kymmeneltä ja nostin oravan häkistään minun syliini nukkumaan, jotta se ei olisi niin yksin. Siinä sitten makasimme puoli kolmeen asti, kunnes yhtäkkiä Kurmeli nytkäytti päätään oudosti. Arvasin heti mistä on kyse. Orava ei enää jaksanut pitää päätään ylhäällä. Vähän ennen kello kolmea näin omin silmin Kurmelin sydämen viimeisen sykkeen, kun sydän lakkasi lyömästä. Pidin oravaa sylissäni loppuun saakka ja Kurmelin saama kipulääke takasi sen, että ikiuneen sammuminen oli helppoa ja kivutonta. Tämä tapahtui 7.7.2018. Kurmeli haudattiin seuraavana päivänä lähelle Mermelin hautaa lipputangon juureen.

Kurmeli oli minun ensimmäinen lemmikkini sekä paras ystäväni viiden vuoden ajan. Paljon oravan kanssa tuli koettua ja oli aivan ihana kasvaa vitosluokkalaisesta junnusta lukiota käyvään nuoreen naiseen näinkin oudon eläinlajin edustajan kanssa. Vaikka oravan taival lopulta päättyikin reilusti oletettua ennemmin, olen käsitellyt asian yksinkertaisella asenteella: "Be sad because it ended but happy because it happened." Kuitenkin on haikeaa herätä aamuisin ja olla kuulematta pieniä varpaita kipittämässä huoneeni lattialla taikka tuntematta niitä kasvoillani Kurmelin yrittäessä herättää minua. Pidemmittä puheitta haluan vain toivottaa Kurmelille kivutonta matkaa sinne, minne kuoleman jälkeen ikinä päädytäänkään. Lepää rauhassa!

Sä haihdut hiljaa pois, kun aika parantaa
mut mietin silti sua kun joku muu mua koskettaa. 

8. Kurmelin aika lähteä

Moi! Nyt on taas vuosia vierähtänyt viimeisimmästä postauksesta ja on, jälkeen kerran, aika tuoda huonoja uutisia. Kurmelille on kehittynyt vatsaan kasvain, jonka vuoksi hänen masunsa on turvonnut hillittömästi ja se on särkylääkekuurilla. Yöt Kurmeli nukkuu kyljellään sellaisessa asennossa, jossa se ei ikinä normaalisti nukkuisi sekä se rapsuttelee itseään koko ajan. Nämä viittaavat siihen, että parkaan sattuu.

Käytimme Kurmelia eläinlääkärissä viime perjantaina 15.6.2018. Sieltä ei juuri uutta tietoa saatu, sillä röntgenkuvassa ei näy sisäelimet, koska Kurmeli on niin pieni ja koneen tehot eivät riittäneet. Ainoastaan keuhkoissa näkyi jotain vanhuuden merkkejä. Lääkäri sanoi, että saamme seurata oravan käyttäytymistä itse ja tuoda hänet piikille, kun haluamme tai koemme sen tarpeelliseksi. Hän myös antoi aikaisemmin mainitsemani kipulääkekuurin Kurmelille viideksi päiväksi. Nyt lääkkeitä on enää jäljellä siis huomiselle.

Välillä Kurmeli kuitenkin käyttäytyy aivan normaalisti niin kuin ennenkin, mutta oireiden takia olemme päättäneet, ettemme halua pitää toista kärsimyksessä. Kurmeli lopetetaan jonain päivänä tällä viikolla ja aion itse mennä sitä sinne sylissä pitämään. Poju on siis tällä hetkellä noin 6-vuotias, eli muutamia hyviä vuosia sillä vielä olisi voinut olla edessä, jos kasvainta ei olisi tullut. Tuntuu pahalta luopua rakkaasta, mutta jotkin asiat on vain yksinkertaisesti pakko tehdä. Luultavasti lopetuksen ja hautaamisen jälkeen tulen informoimaan lisää Kurmelin lopullisesta kohtalosta.

7. Nothing lasts forever

Kuten voi jo arvata ei kaikki mennyt ihan putkeen. Tämä koskee meidän vauvaame.

Se syntyi. Kasvoi. Kasvoi. Kasvoi. Oppi kävelemään. Juoksemaan. Syömään. Kiipeämään.
Se kuoli.

Aprillipäivästä perjntai kolmanteentoista.
Se syntyi vitsinä.
Kuoli vitsinä.

What are the odds?

Pienellä tytöllämme oli synnynnäinen sairaus; kouristelukohtauksia, jotka lopulta veivät hengen. Se nukkui äitini sylissä pois maailmastamme.

"Kaikki me kuolemme. Kaikki me elämme.

Totta kai se on vakava asia. Tietenkään se ei ole vakava asia. Siinä on kaikki mitä meillä on, eikä se ole paljon mitään. Siinä on kaikki mitä meillä on, eikä mikään voisi olla enempää. Tietysti elämä itsessään on jotain suurta ja totista. Tietysti elämä itsessään on pelkkä vitsi. Luonnollisesti me kaikki nauramme sille. Luonnollisesti nauru on pelkkää KOURISTELUA Miten mitään voisi ottaa kovin vakavasti. Miten mitään voisi olla ottamatta täysin vakavasti. Jonkun toisen hauta ammottaa edessä kuin pimeä kita, josta arkku näyttää pitkää kieltä.

Ole iloinen, että olet. Ole iloinen, että jotain on. Ole iloinen, että jotain on olematta. Ole iloinen, ettei sitä kerrota kahdesti."

~ Aki Salmela

Sinua kaipaamaan jäimme. 

6. Raskaana !

Kuten postauksen otsikosta voi päätellä, Melli on raskaana. Siperianmaaoravien raskaus kestää yleensä noin 28-31 päivää ja juuri nyt on 31. päivän ilta ja Melli on nukkumassa omassa kopissaan. Jännityksellä odotamme, milloin vauvat päättävät putkahtaa maailmaan! Toivotaan, että kaikki menee hyvin ja että Melli osaa pitää poikasistaan huolta, onhan kyseessä kuitenkin pikkuisen elämän ensimmäinen poikue.

Mellin raskausmaha on tosi ison näkönen, oikein pelottaa montako poikasta sieltä tulee. Orava on paisunut kaksinkertaiseksi pesäpalloksi! :D Hyppiminenkin on alkanut tuottaa ongelmia hyppyjen päättyessä puolitiehen painovoiman vetäessä mahaa alaspäin. Höpsö otus ei muista ollenkaan varoa tippumista, sillä tänäänkin se juoksenteli parin metrin korkeudessa verhotankojen päällä edestakaisin. Toivottavasti mitään pahempaa ei kerkeä sattumaan ennen synnytystä. (Eikä kyllä jälkeenkään!)

Katsokaa nyt miten hassu masu x)

Tästäkin kuvasta näkee masun koon hyvin

              Kurmeli puolestaan on ihan samanlainen kuin ennenkin. Parka tahtoisi olla Mellin kaveri, mutta Melli vain ajelee sitä pois! Pari tuntia pienen pariskunnan ystävyys kesti, Kurmeli-parka. 

              Pojan kanssa oon leikkiny paljon, se tykkää järsiä mun kättä ja hyökkäillä siihen. Huvittavaa on se, miten se hyökkää myös toiseen käteen kesken leikin ihan innoissaan. Joskus jopa varpaat joutuvat tulilinjalle :D

Kiitos kun luit ! <3