tiistai 11. joulukuuta 2018

10. Mellistä kesy?

Nyt kun Kurmelia ei ole ollut yli viiteen kuukauteen, on Mellistä tullut paljon rennompi. Se ei enää pelkää, että sen pähkinät varastetaan eikä tunne oloaan uhatuksi. Oikeastaan se on saanut paljon kurmelimaisia piirteitä, sillä se tulee iloisesti vastaan kutsuttaessa ja kiipeilee syliin. Orava on täysin erilainen mitä ennen!


Joulukuusi on kiva paikka :)

Välillä on toki surullista nähdä miten Melli muistuttaa päivä päivältä käytökseltään enem
män Kurmelia kuin sitä, mitä se ennen oli. Ikävä on edelleen pikkuprinssiä kova, vaikka kuolemasta on tosiaan jo melkein puoli vuotta.

Mellin tulevaisuus näyttää ainakin tällä hetkellä valoisalta ja ainoa uhkaava asia on se, että pienellä hulivilillä on paha tapa tippua pöydiltä yms. paikoista alas, sillä kiireisenä ei kerkeä katsoa mihin juoksee. Monet ovat kertoneet meille kuinka heidän tyttöoravansa ovat eläneet 13-15 -vuotiaiksi siinä missä poikaoravat ovat kuolleet jo 6 vuoden iässä. Ehkä Mellistäkin tulee tällainen 13-vuotias mummo jonain päivänä?

Neiti Utelias keskellä yötä rappusissa vastassa

tiistai 10. heinäkuuta 2018

9. Maukkaampia pähkinöitä nakruttamaan

* 2013
† 7.7.2018

Kurmelia ei viety lopetukseen. Sen sijaan lähdimme kuskaamaan oravaa Kuopioon, jossa oli vierailemassa virolainen eksoeläinlääkäri. (eksoottisten eläinten lääkäri) Kyseinen nainen oli asiantunteva ja osasi käsitellä Kurmelia juuri sen haluamalla tavalla. Se ultrattiin uudelleen sekä punnittiin viimeinkin vaa'alla. Lääkäri osasi saman tien ultrakuvasta sanoa, että siinä näkyvä alue on pelkästään kasvainta, eikä sen alta ollut havaittavissa sisäelimiä kasvaimen suuruuden vuoksi. Saimme ohjeiksi seurata oravan käyttäytymistä: kun syöminen lakkaa on syytä lopettaa orava.



Jatkoimme siis Kurmelin hoitamista ja pilalle hemmottelua. Orava pysyi hyvässä kunnossa ja jaksoi kipitellä sekä syödä. Kipulääkkeitä se sai kahdenlaisia, molempia kahdesti päivässä. Koska minä olen ainoa, joka osaa meidän perheessämme oravia käsitellä, olin minä vastuussa lääkkeiden antamisesta. Kun siis lähdimme parin päivän kesälomamatkalle Tuuriin ja sen jälkeen Jyväskylään, otimme Kurmelin reissulle mukaan. Kurmelin vointi oli jo alkanut hieman heikentyä niinä aikoina ja matkan aikana oli se niin huonossa kunnossa, ettei se halunnut tehdä mitään muuta kuin syödä ja nukkua sylissäni. Välillä se yritti liikkua, mutta ei se sitäkään paljoa jaksanut. Ikkunasta oli sen mielestä kivaa katsella vaihtuvia maisemia.

Vanha kuva Kurmelista keväältä 2015

Neljä viikkoa tämä Kurmelin "jatkoaika" sitten loppujen lopuksi kesti. Heti seuraavana päivänä reissun jälkeen Kurmelin hengitys ja yleiskunto alkoi heikentyä nopeasti. Orava söi todella vähän ja joi paljon aikaisempaan verrattuna eikä jaksanut ottaa kuin muutamia askeleita. Heräsin tuona aamuna kymmeneltä ja nostin oravan häkistään minun syliini nukkumaan, jotta se ei olisi niin yksin. Siinä sitten makasimme puoli kolmeen asti, kunnes yhtäkkiä Kurmeli nytkäytti päätään oudosti. Arvasin heti mistä on kyse. Orava ei enää jaksanut pitää päätään ylhäällä. Vähän ennen kello kolmea näin omin silmin Kurmelin sydämen viimeisen sykkeen, kun sydän lakkasi lyömästä. Pidin oravaa sylissäni loppuun saakka ja Kurmelin saama kipulääke takasi sen, että ikiuneen sammuminen oli helppoa ja kivutonta. Tämä tapahtui 7.7.2018. Kurmeli haudattiin seuraavana päivänä lähelle Mermelin hautaa lipputangon juureen.


Kurmeli oli minun ensimmäinen lemmikkini sekä paras ystäväni viiden vuoden ajan. Paljon oravan kanssa tuli koettua ja oli aivan ihana kasvaa vitosluokkalaisesta junnusta lukiota käyvään nuoreen naiseen näinkin oudon eläinlajin edustajan kanssa. Vaikka oravan taival lopulta päättyikin reilusti oletettua ennemmin, olen käsitellyt asian yksinkertaisella asenteella: "Be sad because it ended but happy because it happened." Kuitenkin on haikeaa herätä aamuisin ja olla kuulematta pieniä varpaita kipittämässä huoneeni lattialla taikka tuntematta niitä kasvoillani Kurmelin yrittäessä herättää minua. Pidemmittä puheitta haluan vain toivottaa Kurmelille kivutonta matkaa sinne, minne kuoleman jälkeen ikinä päädytäänkään. Lepää rauhassa!


Sä haihdut hiljaa pois, kun aika parantaa
mut mietin silti sua kun joku muu mua koskettaa. 





maanantai 18. kesäkuuta 2018

8. Kurmelin aika lähteä

Moi! Nyt on taas vuosia vierähtänyt viimeisimmästä postauksesta ja on, jälkeen kerran, aika tuoda huonoja uutisia. Kurmelille on kehittynyt vatsaan kasvain, jonka vuoksi hänen masunsa on turvonnut hillittömästi ja se on särkylääkekuurilla. Yöt Kurmeli nukkuu kyljellään sellaisessa asennossa, jossa se ei ikinä normaalisti nukkuisi sekä se rapsuttelee itseään koko ajan. Nämä viittaavat siihen, että parkaan sattuu.


Käytimme Kurmelia eläinlääkärissä viime perjantaina 15.6.2018. Sieltä ei juuri uutta tietoa saatu, sillä röntgenkuvassa ei näy sisäelimet, koska Kurmeli on niin pieni ja koneen tehot eivät riittäneet. Ainoastaan keuhkoissa näkyi jotain vanhuuden merkkejä. Lääkäri sanoi, että saamme seurata oravan käyttäytymistä itse ja tuoda hänet piikille, kun haluamme tai koemme sen tarpeelliseksi. Hän myös antoi aikaisemmin mainitsemani kipulääkekuurin Kurmelille viideksi päiväksi. Nyt lääkkeitä on enää jäljellä siis huomiselle.


Välillä Kurmeli kuitenkin käyttäytyy aivan normaalisti niin kuin ennenkin, mutta oireiden takia olemme päättäneet, ettemme halua pitää toista kärsimyksessä. Kurmeli lopetetaan jonain päivänä tällä viikolla ja aion itse mennä sitä sinne sylissä pitämään. Poju on siis tällä hetkellä noin 6-vuotias, eli muutamia hyviä vuosia sillä vielä olisi voinut olla edessä, jos kasvainta ei olisi tullut. Tuntuu pahalta luopua rakkaasta, mutta jotkin asiat on vain yksinkertaisesti pakko tehdä. Luultavasti lopetuksen ja hautaamisen jälkeen tulen informoimaan lisää Kurmelin lopullisesta kohtalosta.