tiistai 10. heinäkuuta 2018

9. Maukkaampia pähkinöitä nakruttamaan

* 2013
† 7.7.2018

Kurmelia ei viety lopetukseen. Sen sijaan lähdimme kuskaamaan oravaa Kuopioon, jossa oli vierailemassa virolainen eksoeläinlääkäri. (eksoottisten eläinten lääkäri) Kyseinen nainen oli asiantunteva ja osasi käsitellä Kurmelia juuri sen haluamalla tavalla. Se ultrattiin uudelleen sekä punnittiin viimeinkin vaa'alla. Lääkäri osasi saman tien ultrakuvasta sanoa, että siinä näkyvä alue on pelkästään kasvainta, eikä sen alta ollut havaittavissa sisäelimiä kasvaimen suuruuden vuoksi. Saimme ohjeiksi seurata oravan käyttäytymistä: kun syöminen lakkaa on syytä lopettaa orava.



Jatkoimme siis Kurmelin hoitamista ja pilalle hemmottelua. Orava pysyi hyvässä kunnossa ja jaksoi kipitellä sekä syödä. Kipulääkkeitä se sai kahdenlaisia, molempia kahdesti päivässä. Koska minä olen ainoa, joka osaa meidän perheessämme oravia käsitellä, olin minä vastuussa lääkkeiden antamisesta. Kun siis lähdimme parin päivän kesälomamatkalle Tuuriin ja sen jälkeen Jyväskylään, otimme Kurmelin reissulle mukaan. Kurmelin vointi oli jo alkanut hieman heikentyä niinä aikoina ja matkan aikana oli se niin huonossa kunnossa, ettei se halunnut tehdä mitään muuta kuin syödä ja nukkua sylissäni. Välillä se yritti liikkua, mutta ei se sitäkään paljoa jaksanut. Ikkunasta oli sen mielestä kivaa katsella vaihtuvia maisemia.

Vanha kuva Kurmelista keväältä 2015

Neljä viikkoa tämä Kurmelin "jatkoaika" sitten loppujen lopuksi kesti. Heti seuraavana päivänä reissun jälkeen Kurmelin hengitys ja yleiskunto alkoi heikentyä nopeasti. Orava söi todella vähän ja joi paljon aikaisempaan verrattuna eikä jaksanut ottaa kuin muutamia askeleita. Heräsin tuona aamuna kymmeneltä ja nostin oravan häkistään minun syliini nukkumaan, jotta se ei olisi niin yksin. Siinä sitten makasimme puoli kolmeen asti, kunnes yhtäkkiä Kurmeli nytkäytti päätään oudosti. Arvasin heti mistä on kyse. Orava ei enää jaksanut pitää päätään ylhäällä. Vähän ennen kello kolmea näin omin silmin Kurmelin sydämen viimeisen sykkeen, kun sydän lakkasi lyömästä. Pidin oravaa sylissäni loppuun saakka ja Kurmelin saama kipulääke takasi sen, että ikiuneen sammuminen oli helppoa ja kivutonta. Tämä tapahtui 7.7.2018. Kurmeli haudattiin seuraavana päivänä lähelle Mermelin hautaa lipputangon juureen.


Kurmeli oli minun ensimmäinen lemmikkini sekä paras ystäväni viiden vuoden ajan. Paljon oravan kanssa tuli koettua ja oli aivan ihana kasvaa vitosluokkalaisesta junnusta lukiota käyvään nuoreen naiseen näinkin oudon eläinlajin edustajan kanssa. Vaikka oravan taival lopulta päättyikin reilusti oletettua ennemmin, olen käsitellyt asian yksinkertaisella asenteella: "Be sad because it ended but happy because it happened." Kuitenkin on haikeaa herätä aamuisin ja olla kuulematta pieniä varpaita kipittämässä huoneeni lattialla taikka tuntematta niitä kasvoillani Kurmelin yrittäessä herättää minua. Pidemmittä puheitta haluan vain toivottaa Kurmelille kivutonta matkaa sinne, minne kuoleman jälkeen ikinä päädytäänkään. Lepää rauhassa!


Sä haihdut hiljaa pois, kun aika parantaa
mut mietin silti sua kun joku muu mua koskettaa.